Juntu

_MG_1650_MG_1884junnut-1

Mitä yhteistä on napakelkalla, silppurilla ja poliisimiehellä? Kaikki nämä askelsarjojen nimet ovat löydettävissä Juntu-ryhmän koreografioista. Perinteisten tanhujen parasta ennen päivät ovat menneet, joten lopetamme ne tanhut tähän.

 

junnut-2

Juntu on luokiteltu keväällä 2015 Nuorisoseurojen aikuiskansantanssiryhmien luokittelussa valioplus-sarjaan. Juntulaiset eivät ole kansallispuvut päällä harjoituksissakaan. Itse asiassa he ovat pitäneet kansallispukua päällä vain muutaman kerran, joista viimeisin Saarijärven Mahtimeiningeissä 2013.

Juntu ei sunnuntaisin käy kirkossa, vaan on useimmiten pitämässä juomataukoa Lutakon näyttämöllä samalla, kun Jussi opettelee omia koreografioitaan videolta. Silti kaikesta sekasorrosta syntyy sensuelleja kokonaisuuksia joissa vähän voi olla myös läpsyjä.

Jos ette halua nähdä hienoa ja taidokasta kansantanssia ja yleisön nauttivan olostaan, niin älkää pyytäkö meitä esiintymään. Osaamme myös nauraa itsellemme, ja tykkäämme jos toisetkin nauravat meille. Juntu ei myöskään omista ydinasetta sillä säteilemme jo muutenkin.

”Jos sä tähdot niin”, pyydä meidät esiintymään. Tulemme ilomielin!

junnut-3

IN ENGLISH

Folkdance group Juntu

Which great things come from Finland? We know you can name a few for us – sauna, Nokia, and of course, Angry birds. Some of you might have might have heard about Nightwish or salted liquorice, but you haven’t seen or heard about us – as of yet.

junnut-5

We are a folk dance group from central Finland, from a city called Jyväskylä. At the moment the group consists of 8 dancers, one young man, and seven young ladies. Our ages are between 16 and 23 years, and all of us are have been dancing nearly for our whole lives. It’s a group we have danced together for quite some time, which the audience can sense from the chemistry between us. Thanks to our dance teacher, Jussi Kaijankangas, who has been with us for 4 years, we have reached a high level in dance techniques, expressing emotions and entertaining the audience. On spring 2011 we participated in the Luokittelu – competition for adult folk dance group, where we were judged into the level of talented groups.

What kind of a folk dance group we really are then? We are desrcribed as dynamic, experienced and multi-dimensional. We can catch the audiences attention and take their breath away with our extraordinary, yet traditional coreographies. We have different kinds of performances to present – solo, duet and group dances that differ by their lengths and athmosphere from rough to sad, from joyful to hilarious. We have given thoughts about how we look on stage and how to keep the audiences interest through the entire performance. We have all kinds of dresses and costumes, designed for specific dances and styles, and we are ready to do our very best to create a great, enjoyable show.

junnut-6

 

Menneitä esiintymisiä

5.10.2013 Yksityistilaisuus

26.10.2013 ISOn Tanhuujat 50v-konsertti

10.-11.1.2014 Folklandia

12.1.2013 Folklandia

24.3.2013 Tarinoita & Tansseja -konsertti, Jyväskylä

14.4.2013 Nuorisoseurojen Aikuisryhmien kansantanssiluokittelut, Tampere

18.5.2013 Yläkaupungin Yö, Tampere

14.6.2013 Mahtimeiningit, Saarijärvi

15.6.2013 Mahtimeiningit Saarijärvi

15.6.2013 Mahtimeiningit Saarijärvi

11.8.2013 Kärrymarkkinat, Jyväskylä

11.8.2013 Kuokkalan Kartano, Jyväskylä

Esiintymisiä 2012

14.1.2012 Folklandia, Silja Europa

22.4.2013 Kimara kansantanssikatselmus, Muurame

5.5.2012 ISOn Tanhuujien kevätjuhla

19.5.2012 Yläkaupungin Yö, Jyväskylä

17.6.2012 Velisinfonia, Tanssipidot 2012 Tampere

5.7.2012 Vanhainkoti, Siilinjärvi

6.7.2012 SiiliFolk, Siilinjärvi

7.8.2012 Lounaispuiston kesä, Jyväskylä

12.8.2012 Kuokkalan Kartano, Jyväskylä

15.12.2012 ISOn Tanhuujien joulujuhla, Jyväskylä

 Tanssimaan Juntuun?

Olisitko kiinnostunut tanssimisesta? Juntu tarjoaa oivan paikan tanssiharrastukseen. Ryhmä harjoittelee pääsääntöisesti n. kerran kuukaudessa ja yleensä viikonloppuisin. Juntulaiset etsivät riveihinsä innokkaita ja kansantanssin liikekielestä kiinnostuneita iältään n. 16-25v tanssijoita.Ota rohkeasti yhteyttä: jussi@tanhu.net / 044-3344455 Jussi

junnut-4

 

Esiintymään?

Juntulaiset tykkäävät esiintyä, sekä esittää tanssejaan erilaisille yleisöille. Tanssitukset kuin poloneesitkin kuuluvat ohjelmistoomme. Esiintymispaikat niin festivaaleilla, konserteissa, hoitolaitoksissa sekä vaikka syntymäpäiväjuhlilla ovat meille tuttuja. Junnuja voi pyytää esiintymään ottamalla yhteyttä ryhmän ohjaajaan Jussi Kaijankankaaseen (jussi@tanhu.net / puh. 044-3344455). Löydämme varmasti yhdessä sopivan ohjelman tilaisuuteen kuin tilaisuuteen!

junnut-7

Mainokset