Uutis- ja tapahtuma-arkisto

18.10.2015 Laajavuoren pelimannit järjestivät sunnuntaina 18.10. Liljankukka-konsertin, joka koostui Toivo Kärjen kappaleista. Pelimannitalolla pidetyssä konsertissa toimivat solistiteina Päivä Kautto-Niemi ja Aarne Jäntti. Kahvituksesta vastasivat ISOn Tanhuujien johtokunnan ”kätevät emännät” Pirjo, Ritu, Anja ja Seija. Emännöinti päättyi foxin askelin ”Luona vanhan veräjän”.WP_20151018_002[1](1)

 

 

 

 

 

 

 

Ison  Tanhuujien tanssijoita " Liljankukka " Toivo Kärki " 100 v. konsertissa 18.10.2015.

Ison Tanhuujien tanssijoita ” Liljankukka ” Toivo Kärki ” 100 v. konsertissa 18.10.2015.

4.10.2015  Kolmen vuoden välein järjestettävä Nuorisoseurakokous kokosi nuorisoseuraväkeä Tampereelle 2.-4.10.2015. Kokouksessa linjattiin nuorisoseurajärjestön ”kärkihankkeet” seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Seuraavan kolmen vuoden ajan teemana on ”Kasvua, kasvatusta ja kansalaistoimintaa”, ja tavoitteena on näkyvyyden tehostaminen sekä laadukkaasta nuorisoseuratoiminnasta viestiminen niin, että saamme kasvatettua järjestömme harrastajamäärää. Lisäksi nuorisoseuroista halutaan luoda haluttuja vapaaehtoistoiminnan paikkoja. Nuorisoseurakokous valitsi myös valtuuston seuraavalle kolmivuotiskaudelle. ISOn Tanhuujien edustaja, Inka Somerla, valittiin varsinaiseksi jäseneksi ja yhdistyksen puheenjohtaja, Katja Laamanen, puolestaan tuli valituksi varajäseneksi. Lämpimät onnittelut valituille!

7.7.2015

ISOn Tanhuujat yhdisti voimansa ja suuntasi Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille n. 60 tanssijan voimin. Yhteispeliä Keski-Suomesta -kokonaisuudessa oli mukana kaikenikäisiä tanssijoita ja säestäjinä toimivat kansalaisopiston pelimanniryhmät, Toivot & Sirkat sekä J-P Piirainen. Päiväretki Kaustiselle oli upea kokemus, josta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Yhteispeliä Keski-Suomesta -kokonaisuus löytyy youtube-videona täältä. Videon on kuvannut Jussi Kaijankangas.

 

Lauantaina 11.4. vietettiin Tanhusali Lutakossa ISOjen ISOmpaa iltaa, jolloin Juntu ja Tosi-ISOT esittivät Tanssimylly -tapahtumaan hiotut ohjelmistonsa. Tosi-ISOjen letkeys, herkkyys ja räväkkyys ilahduttivat ja viihdyttivät yleisöä. Erityisesti Palefacen tahdissa pyörivät talon isännät ja emännät saivat tunnelman kattoon. Tosi-ISOjen koreografian on tehnyt ryhmän ohjaaja Paula Kettu. Juntun ohjelmistossa eläydyttiin muuttotunnelmiin, jolloin haikeus ja riemu vuorottelivat niin tanssijoiden kuin katsojien rinnassa. Muuttolaatikot saivat Juntun ohjelmassa kyytiä niin rivakalla tempolla ja monipuolisella tavalla, että katsomossa ei voitu kuin ihastella ja ihmetellä. Juntu koreografia on tanssijoiden sekä ohjaaja Jussi Kaijankankaan yhteistyön tulosta. Esitysten jälkeen Tanhusalilla käytiin innokasta keskustelua koregrafioista, askelista, ilmaisusta ja esitysten herättämistä tunnelmista. Rakentavan palautteen jälkeen ryhmillä on muutaman viikko aikaa viilata esitykset huippuunsa. Onnea molemmille ryhmille Tanssimylly -tapahtumaan!

© Jussi Kaijankangas

ISOn Tanhuujien nuorten ryhmä Pauha sai hienon tunnustuksen Keski-Suomen Nuorisoseurojen palkintogaalassa Rutalahdella 20.3.2015. Onnea Pauha!Pauhan kunniakirja2015

10.2.2015 Vuoden 2015 johtokunta piti kevään toista kokoustaan Nuorisoseurojen toimistolla 10.2. Agenda piti sisällään vuoden 2014 toimintakertomuksen viilaamista, kevään tapahtumien sumplaamista ja syksyn toimintojen kaavailua. Kahvia käytettiin kohtuudella, puheenvuoroja runsaammin: Kokouksen kesto yli 3 tuntia. Lopputulema: touhua riittää.

SAM_3309

Lasten musaleirillä vipinää 15.11.2014

Lasten musaleiri järjestettiin lauantaina 15.11. yhteistyössä Nuorisoseurojen aluetoimiston kanssa. Leirillä oli mukana 40 lasta ISOista, Jämsän Tanhuujista sekä Luova lava lapsille -kerhoista. Päivän aikana päästiin laulamaan, soittamaan ja tanssimaan, joten leiri oli nimensä veroinen. Pajojen ohjaajina toimivat Ella Kiviniemi (soitinpaja), Marjo Örn (laulupaja), Ilona Palonen (tanssipaja), Viivi Savolainen (tanssipaja) ja Anja Saksola (tanssipaja). Kiitos kaikille leiriläisille, ohjaajille ja talkoolaisille!  Kiitos myös taidetyöpajalle upeista tiloista! Alla kuvia leiritunnelmista. IMG_5076 IMG_5112 IMG_5119 IMG_5124 IMG_5091 Supikastilaus käynnissä 18.11. asti Teemme jälleen supikkaiden yhteistilauksen Töysän kenkätehtaalle. Kenkien hinnat ISOn Tanhuujien kautta tilattuna ovat 48 € (koot 28-33), 51€ (koot 34-40) ja 54€ (koot 41-47) sisältäen toimituskulut. Tilauslomakkeeseen pääset alla olevan linkin kautta ja lomakkeesta löytyvän linkin kautta voit myös käydä katsomassa kuvat kengistä. https://docs.google.com/forms/d/1NPlxkrcNNNk9M6hb-5W9omWJcufdP6oa1EImRLUzk4U/viewform Supikastilauksia voi jättää 18.11. asti, minkä jälkeen lähetämme tilauksen. Huom! Lutakon info-taululla on myös käytettyjen supikkaiden osto-/myyntivälitys, joten kannattaa vilkaista, onko listalla sopivan kokoisia kenkiä tarjolla.   7.9. 2014 Juntu aloitti harjoituskautensa. Tunnelma oli innostunut ja hiki virtasi. Hiki taisi tulla ennen kaikkea kuulumisten innokkaasta vaihtamisesta, mutta myös tanssimisesta… ISOTjunutu Kuokkalan kartanolla seikkailtiin 24.8. Olipa kerran Kuokkalan kartanolla -perhetapahtumaan osallistui n. 55 aikuista ja 45 lasta, joten vilinää riitti! Tallirenki Aulis kertoi kartanon historiasta, minkä jälkeen päästiin tutustumaan sekä pihaan että sisätiloihin vähän tarkemmin. Tehtäväpisteissä päästiin tanssimaan, askartelemaan käpyeläimiä, tunnistamaan yrttejä sekä maistelemaan vadelmanlehtijuomaa. Ulkona saatiin nauttia myös elävästä musiikista Laajavuoren pelimannien tahdissa. Lisäksi oli mahdollisuus päästä Shetlanninponi Himpun kärrykyytiin, joskin poni keskittyi päivän aikana enimmäkseen ruohon mutusteluun :). Päivä oli antoisa ainakin järjestäjien näkökulmasta. Toivottavasti osallistujat saivat uutta tietoa 110-vuotiaan kartanon vaiheista ja nauttivat iltapäivästä yhtä paljon kuin järjestäjät. Kiitos  järjestäjille, osallistujille, Kauko Sorjosen säätiölle sekä kahvilan väelle! Alla kuvia tanssi- ja kädentaitopisteistä. 20140824_154221 20140824_154234 20140824_154528 20140824_155139 IMG_2125 20140824_161455-1

Kansallispukutuuletus 2014

Jyväskylän Kalevalaiset Naiset ry järjesti jokavuotisen kansallispukutuuletuksen la 9.8.2014.

SAM_2522

Tosi-Isojen tervehdyksen tapahtumaan toivat Ylä-Savo, Keski-Suomi,Pyhäjärvi, Vanha Korpilahti, Etelä-Viro, Siikajokilaakso, Koivisto, Tyrvää, Etelä-Pohjanmaa ja Keuruu.

pelimannit_tuulettaa

Soitollaan viihdyttivät Laajavuoren pelimannit.

tosi_isot_tuulettaa

Piknikillä olivat mukana myös Tuusula ja Vanha Korpilahti.

Pisarat ja Pauha hopeasarjaan! Pisarat ja Pauha on luokiltetu viikonloppuna SottiisiMoves-tanssitapahtuman yhteydessä järjestetyssä lasten ja nuorten valtakunnallisessa kansantanssiluokittelussa hopeasarjaan! ISOn Tanhuujat onnittelee huikeasta ryhmiä huikeasta suorituksesta! Pidämme hopeajuhlat Tanssisali Lutakossa keskiviikkona 18.6 klo 18.00 Tervetuloa!

  • 8.6 klo 15.00 Isottaret, Juntu, Tosi-Isot, Haipakka ja Pauha sekä Laajavuoren Pelimannit esiintyvät Kuokkalan kartanolla
  • 11.–15.6 Sottiisi Moves -tapahtuma Tampereella
  • Syyskokous keskiviikkona 27.11. klo 19.30 näyttämö Lutakossa
  • ISOn Tanhuujien 50-vuotisjuhlakonsertti 26.10.2013
  • Syysloma viikolla 42
  • Tanssimania 26. – 29.9.2013
  • Syksyn opetus päättyy viikolla 49
  • Folklandia 10. – 11.1.2014
  • Lastenleiri 15.-16.2.2014 Kypärämäen koululla. Ilmoittautuminen 31.1 mennessä sähköisellä lomakkeella.
  • Vko 9: talviloma – ei harjoituksia
  • 21.3 Nuorisoseuragaala Keljon nuorisoseurantalolla. Tilaisuudessa palkitaan ansioituneita toimijoita. Tule mukaan juhlimaan! Ilmoittautumiset 12.3 mennessä Seija Laukkaselle, seija.laukkanen@vtt.fi.
  • 26.3 klo 19.30 yhdistyksen kevätkokous Näyttämö Lutakossa
  • 29.–30.3 Lapsiryhmien katselmus Jyväskylässä
  • 26.4 Yhdistyksen kevätjuhla Kuokkalan koulun auditoriossa
  • Bussienpesutalkoot lauantaina 3.5 ja 10.5. Ilmoittauduthan mahdollisimman pian isontanhuujat@gmail.com!
  • Pipotilaus vko 18, ks. lisätiedot alta.
  • Vko 20: Kauden viimeiset viikkoharjoitukset
  • 17.5 Yläkaupungin yö: Lapsiryhmät esiintyvät Mäki-Matin perhepuistossa klo 11.15. Aikuisryhmät esiintyvät Musicalla klo 17.15.

i50t-juliste_692x

ISOn Tanhuujat – Puolen vuosisadan tarina

50-vuotias kansantanssiyhdistys ISOn Tanhuujat juhlistaa kypsää ikäänsä historiaa kunnioittaen.

Vuonna 1963 koottiin Jyväskylän yliopiston itäsuomalaisesta osakunnasta kansantanssille vannoutunut ryhmä, jonka jalanjäljissä kuljetaan vielä tänäkin päivänä. 50 vuotta kansantanssia, kansanmusiikkia ja yhteisöllisyyttä – sitä on ISOn Tanhuujat. Juhlakonsertissa kurkistetaan seuran monivaiheisen historian merkkipaaluihin tanssin ja musiikin tahdittamana. Konsertissa esiintyy niin nykyisiä harrastajia kuin ISOlaisia vuosien takaa eri kansanmusiikkiryhmien säestäminä.
jaljilla-2

Tarinoita & Tansseja kansantanssin maailmasta

ISOn Tanhuujat tarjoaa nyt mahdollisuuden päästä katsomaan kansantanssiryhmien luokitteluohjelmien kenraaliharjoitukseen Kuokkalan koulun auditoriossa 24.3.2013 klo 15.00 (Liitukuja 4). Konserttiin on vapaa pääsy. Haipakka Nuorten aikuisten energinen ryhmä, Haipakka, esittää kokonaisuuden länttä ja itää kunnioittaen. Osa ryhmäläisistä on löytänyt kansantanssiriemun vasta viime aikoina, kun toiset ovat raivanneet tietä kansantanssille jo vuosia. Esitykseen on piilotettu sekä perinteisiä että legendaarisia aineksia. Isottaret Isottaret on 20-vuotias naisryhmä, joka pitää huolta toisistaan. Esitettävä teos KokoKohtaamisia käsittelee ystävyyttä sen elinkaaren eri vaiheissa. Ystäviä tulee ja menee, kuka heistä jättää pysyvimmät jäljet? Juntu Nuorten aikuisten kansantanssiryhmä Jyväskylästä, joka koostuu kymmenestä lähes pienen ikänsä harrastaneesta tanssijasta. Juntu-ryhmän esitys Board Room pureutuu yhdistystoiminnan haasteisiin. Sillä monen yhdistyksen taustalla on vapaaehtoisvetoinen hallitus tehden työtä, joka ylipäätänsä mahdollistaa harrastamisen mahdollisuuden. Usein harrastajat itse toimivat hallituksissa johtaen ystäviään. Teos kysyykin: kuinka ystäviä johdetaan? Kuka vie ja ketä seurataan? Tosi-Isot Tosi-Isot on aikuisten kansantanssijoiden “puolitotinen” ja iloinen ryhmä. Mukana on “ikänsä” tanssineita ja kansantanssikärpäsen pureman aikuisella iällä saaneita. Saatiinkutia esitys tuo katsojan herkistelyn ja jämäkkyyden kautta todellisuuteen. Esitys ei ole kielletty alaikäisiltä, vaikka viitteitä siihen saattaa esityksestä löytyä. Esityksen jälkeen olisi mukava kuulla yleisöltä palautetta esityksistä ja nähdystä konsertista. Ne auttaisivat ryhmien valmistautumisessa tuleviin luokittelukonsertteihin Tampereella 12.-14.4.2013.

Mainokset